Oppisopimus mahdollistajana

Oppisopimus on järjestely, jossa koulutuksen ja työllistymisen välillä ei tarvitse valita. Oppisopimuksella suoritettu tutkinto antaa saman jatko-opintokelpoisuuden kuin ammattikoulu tai lukio sekä saman pätevyyden kuin ammattikoulu. Kun valitsee oppisopimuksen tavaksi opiskella, kouluttautuu työtä tehden, saa palkkaa ja kerryttää työkokemusta. Jokainen 15-vuotias ja sitä vanhempi voi opiskella oppisopimuksella.

Oppisopimuksen tekevät työnantaja, opiskelija, oppisopimustoimija ja oppilaitos yhdessä. Oppisopimustoimija järjestää sopimusasiat, maksaa koulutuskorvausta työnantajalle, hankkii tietopuolisen koulutuksen sekä tapauskohtaisesti maksaa opiskelijalle taloudellisia etuuksia. Oppilaitos tarjoaa opiskelijalle mahdollisesti tarvittavat opinnot joko lähiopetuksena tai virtuaalikursseina.

Oppisopimusta varten opiskelijalla tulee olla työpaikka. Opiskelijaa ohjaa tehtävään soveltuva työpaikkaohjaaja, joka voi olla esimerkiksi esimies tai kollega. Opiskelija on työsuhteessa ja työyhteisön tasavertainen jäsen, jolle maksetaan työstä palkkaa. 

Oppisopimuksella voi suorittaa esimerkiksi yksittäisen tutkinnon osan tai vaikka koko tutkinnon. Oppisopimus voi siis olla kestoltaan muutamista viikoista kolmeen vuoteen. Perustutkinnon suorittaminen vie noin 2–3 vuotta, ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittaminen noin 1–1,5 vuotta. Kestoon vaikuttavat opiskelijan tavoitteet sekä mahdollinen aiemmin hankittu ammattiosaaminen.

Oppisopimus voi olla hyvä vaihtoehto silloin, jos päiväopetuksessa ei keskittyminen riitä ja oppisi paremmin tekemällä. Opiskelijan on kuitenkin oltava valmis tekemään paljon töitä opiskelun eteen työpaikalla, sillä se vaatii oma-aloitteisuutta ja itseohjautuvuutta. 

Katso lisää: Oppisopimus.fi